Euroviisuissa on kuultu ”Nul Points” yhteensä 35 kertaa sitten ensimmäisten eli vuoden 1962 euroviisujen. Tuolloin kunnian sai belgialainen Fud Leclerc laulullaan Ton nom. Suomalaiset ovat ansainneet tämän kyseenalaisen kunnian kolme kertaa. Vuonna 1963 Laila Halme lauloi Muistojeni laulun, joka ei jäänyt korvamadoksi putkiradioiden soittolistoille. Pari vuotta myöhemmin Suomen ehkä kuuluisin tataari hevosmies Viktor Klimenko jysäytti kappaleen Aurinko laskee länteen, mutta ei sekään varsinaiseksi kuolemattomaksi klassikoksi noussut. Kolmatta nollakerholaista saimme sitten odottaa melkein kaksikymmentä vuotta kun Kojo astui musiikilliseen pommin laulullaan Nuku pommiin. Biisi ei selkeästi räjäyttänyt eurooppalaista tajunnan virtaa, mutta sen jälkeen suomalaiset ovat visusti viitanneet Bye Bye Baby nollakerholle. Ruotsalaiset muuten eivät ole kertaakaan jääneet pisteittä.

Pisteetöntä, kuten maalitonta oli myös tiistainen palloilukierros. Neljä ottelua, koko poppoolle 24 pistettä. Tähän asti keskiarvo on ollut 21,5 pistettä per ottelu. Bonuksia joku sentään keräsi, mutta laihaa oli. Pistetilanne alkusarjan 32/36 pelin jälkeen on seuraavat:

Pelkästään pisteet:
1. Teijo, 68p
2. Tero, 56p
3. Päivi ja Cha Cha, 54p
5. Esa, 52p
6. Sanna, Mika ja Shadow, 50p
9. Pekka ja Anne, 48p
11. Elias, 44p
12. Kalle & Riikka, 42p
13. Timo, 38p
14. Kaarina & Jamppa, 34p

Pisteet ja bonukset yhteensä:
1. Cha Cha, 99p
2. Pekka, 98p
3. Teijo ja Tero, 96p
5. Sanna, 90p
6. Elias, 84p
7. Timo, 83p
8. Kalle & Riikka, 82p
9. Päivi ja Kaarina & Jamppa, 79p
11. Shadow, 75p
12. Anne, 73p
13. Mika, 68p
14. Esa, 67p