Mitä olemmekaan veikanneet? Mukavia yksityiskohtia veikkauksista löytyi ja avaan niitä lohko kerrallaan. Saamme siis kieputeltua käppyröitä jo tässä vaiheessa ja roppakaupalla.

Suluissa maan nimen perässä on maan tämänhetkinen FIFA-ranking. Suomen ranking on tällä hetkellä 56. Korkeimmalle rankatut, ei nyt mukana olevat maat ovat hallitseva Euroopan mestari Italia (6), Kolumbia (17), Peru (23) ja Ruotsi (25). Koko ranking löytyy FIFA:n sivuilta. Jos katsoo maanosaliittojen mukaan, niin vaikka näissä kisoissa rankingit heittelee, ne aika hyvin mukailee maanosien keskinäisiä rankkauksia. Poikkeuksia ainoastaan ovat Afrikan Kamerun, joka on vasta seitsemäntenä Afrikan maista ja Etelä-Amerikan Ecuador, joka on omalla mantereellaan myös vasta seitsemäs. Sekä tietysti eurooppalaisittain Italian poissaolo.

Purin kaikki veikkaukset, tein niistä sarjataulukot ja sitten ymppäsin kaikki yhteen. Löytyi aika mukavia kokonaisuuksia ja sitten jänniä yksityiskohtia. Niistä alempana. Jokainen joukkue pelaa kolme alkusarjan ottelua. Joten kun kuponkeja on 15, jokaiselle joukkueelle tulee 45 ottelua. Keskimääräin on veikattu että alkusarjassa tehdään n. 72 maalia. Mika on päättänyt peruutella, koska niin kitsaasti maaleja hän peleihin soi. Vain 40 maalia samalla kun Anne paukutti  103 häkkiä.

Lohko A

  • Ecuador (44)
  • Hollanti (8)
  • Qatar (50)
  • Senegal (18)

Raati oli melko yksimielinen, että hollantilaiset porhaltaa lohkovoittoon. Senegal oli melkein yhtä selkeä kakkonen. Keskimäärin Hollantilaisille annettiin. Kisaisännille ei juuri toivoa annettu. VAR hoitunee MobilePayllä, mutta ei sitä koko joukkuetta voi ostaa. 80%:sti veikattiin jumbona laulukuoroon.

Lohko B

  • Englanti (5)
  • Iran (20)
  • USA (16)
  • Wales (19)

Tässä lohkossa on etukäteen ajateltuna mielenkiintoisia matseja. Ensimmäiseksi tietysti mielenkiinto kohdistuu kun Persian pojat kohtaa Suuren Saatanan. Voi olla kylmät katseet – ainakin lehtereillä. Sikäli mikäli Iranin johto kerettiläisesti islamiin suhtautuvaan Qatarin maahan innostuu omiaan kannustamaan tulemaan. Toinen mielenkiintoinen kohtaaminen on mittelö brittien herruudesta kun walesilaiset lohikäärmeet kohtaavat kolme leijonaa.

Englannille lohkovoittajana pilettiä jatkopeleihin raatimme tarjoaa melkein 90%:n voimin. Wales on tyrkyllä kakkoseksi, mutta niin on yhtä lailla kolmoseksikin. Kolmannes luottaa jenkkeihin.

Lohko C

  • Argentiina (3)
  • Meksiko (13)
  • Puola (26)
  • Saudi-Arabia (51)

Näiden kisojen suurin kysymys (jälleen kerran) on, että onnistuuko Leo Messi koskaan nousemaan Diego Armandon varjosta pois. Nyt on monessa mediassa toitotettu että nyt tänä vuonna vihdoin on Albicelestin vuoro. Tarvitaanko Jumalan kättä vai riittääkö ihan Messin mono?

Veikkauksissa kaikista kylmin kohtelu sattui kuningaskunnalle, jonka aikanaan perustanut kuningas ei löytänyt kansalleen yhtenäistä nimeä vaan päätti sitten antaa valtiolle oman nimensä. Ei nimi miestä eikä miehen kuningaskuntaa pahenna, mutta ei se raatiakaan vakuuta. Saudit laulukuoroon lohkojumbona 100%:n noteerauksella.

Meksikolaiset ja puolalaiset kamppailevat kakkostilasta. Hieman puolalaiset niskan päällä.

Lohko D

  • Australia (38)
  • Tanska (10)
  • Ranska (4)
  • Tunisia (30)

Nyt ei kenguru pompi. Ei ainakaan ausseille. Mielenkiinto tässä lohkossa kohdistuukin Tanskan ja Ranskan mittelöön lohkon herruudesta. Hallitsevalle maailmanmestarille veikataan lohkon ykköspaikkaa ja kyllähän se joukkue paperilla ihan huikea onkin. Siitäkin huolimatta, että viimevuotisen Ballon d’Or:n voittajan Karim Benzeman osallistuminen kisoihin on vaakalaudalla. Hienoa myös nähdä Christian Eriksen taas maajoukkueen mukana.

Lohko E

  • Costa Rica (31)
  • Saksa (11)
  • Japani (24)
  • Espanja (7)

Maailmanpoliittisen tilanteen sanotaan polarisoituvan nyt kovaa vauhtia. Lohko E polarisoitui jo. Mikään muu lohko ei vaikuta veikkausten perusteella olevan yhtä selvä. Ainoastaan vääntöä on näiden kahden väsyneen välillä sijoituksista. Näin helpolla kuitenkaan tuskin Saksa ja Espanja pääsemään. Japani kuitenkin on kelpo jalkapallomaa ja Costa Rican bussipysäkki tylsyttää innokkaimmankin pallovirtuoosin.

Turnauksen yksi mielenkiintoisimmista kysymyksistä onkin onko Die Mannschaft saanut yhtään luotua nahkaansa Löwin jäljiltä. Löw kun pääsi vaikuttamaan maajoukkueessa melkein kaksikymmentä vuotta, josta 15 päävalmentajana.

Lohko F

  • Belgia (2)
  • Kanada (41)
  • Kroatia (12)
  • Marokko (22)

Belgian kultaisen sukupolven iltasoitto. Kohtuullisen hyvällä arpaonnella belgit pääsevät jumppaamaan ja hiomaan tuloskuntoaan kohti pudotuspelejä. Kanukeille ja vielä vähemmä marokkolaisille raati ei armoa antanut. Vaikka toisaalta uskon Marokossa olevan yllätyspotentiaalia jos ei muuten niin tuulennopean laitalinkin Hakimin johdolla. Kroaatit puolestaan ovat aina vaarallisia, oli joukkueessa tähtiä tai ei. Super-Mario kuitenkin puuttuu…

Lohko G

  • Brasilia (1)
  • Kamerun (43)
  • Serbia (21)
  • Sveitsi (15)

Tämä on jotenkin ihmeellinen lohko. Ehkä koko turnauksen kovin. Brassit tietysti ovat ennakkosuosikkeja, kuten asiaan perinteisesti ja tänhetkisenä FIFA-rankingykkösenä kuuluu. Mutta sitten Sveitsi. Mikä Sveitsi? Kukaan ei koskaan puhu Sveitsistä, missään sitä ei hehkuteta. Silti aina se on mukana ja aina se yllättää. Kolmas akseli lohkossa on Serbia, joka minun mielestäni todella laadukkaalla hyökkäyksellä on tämän turnauksen musta hevonen. Eikä Kamerunin lannistumattomia leijonia voi sulkea pois laskuista. Hyvänä päivänä kellistävät kenet vaan.

Lohko H

  • Ghana (61)
  • Portugali (9)
  • Etelä-Korea (28)
  • Uruguay (14)

Tämä lohko voi sisältää vielä yllätyksiä. Korealaiset ovat ennenkin venyneet vaikka mihin eikä raatikaan kovin kummoista konsensusta löytänyt. Silti voisi kuvitella, että Portugali ja Uruguay homman jo pelkästään rutiinilla kotiin hoitaa. Lusitaanit kun on paljon muutakin kuin CR7, joka omalla toiminnallaan on mahdollistanut muulle maajoukkueelle täyden rauhan keskittyä kisoihin. Vastaavaa taktiikkaa on käyttänyt myös portugalilainen valmentajavelho Jose Mourinho. Liekö sattumaa?

Uruguayn suurilla tähdillä on varmasti myös viimeinen mahdollisuus saavuttaa maajoukkueessa nirvanan. Se vaatii melkoista venymistä, ja herra Suarezilta purukaluston piilossa pitämistä.

 

Shadowsaurus Rex

Olemme yleisön – no yhden yleisöstä – pyynnöstä saaneet varjopelaajan Shadowsaurus Rexin mukaan. Rexin veikkaukset perustuvat FIFA:n rankingiin, eli rankingissa korkeammalla oleva on voittanut matalamman 1-0 -tuloksella. Saa nähdä miten todellisuus tulee vastaamaan rankkauksia. Toivottavasti huonosti eli pelin yllätyksellisyys vie voiton.