Ristiriitaisimmat kisat, mitä olen koskaan kokenut ovat tulleet päätökseen. Toisaalta ajattelen, että kisoja ei olisi koskaan pitänyt järjestää, niitä pitäisi boikotoida. Toisaalta kun ne kuitenkin järjestetään, saavutetaanko boikotoimalla kuin oman huoneen siistimistä. Eikö osallistumalla ja sitä kautta saadulla näkyvyydellä kuitenkin paremmin edistetä epäkohtien esille tuloa? Qatarilaisten laariin tuo näkyvyys kaikista heidän miljardipanostuksistaan huolimatta (tai siitä johtuen) tuskin ropisee. Ja olisihan se niiden siirtolaisten uhraus sitten ollut turhaa, jos kisoja ei olisi pidetty. Tosin olisi ne tapettu sitten muilla vastaavilla työmailla että…
Ristiriitainen oli myös turnauksen loppu. Turnauksen viimeiset pelit olivat juuri niin maagisia kuin neljän vuoden välein kliimaksoituvassa tapahtumassa tuleekin. Eikä onneksi tuomarit päässeet pilaamaan loppupeleistä kuin kaksi. Finaali sitten oli finaali isolla F-kirjaimella. Ristiriitaisia fiiliksiä nostattaa myös Kuumin-veikkauksen antikliimaksi kaiken jalkapallollisen nosteen edessä. Pisteitä oli jaossa paljon, mutta kenellekään ei kelvannut. Nollakierros loppuotteluun! Kukaan ei veikannut tasuria vaikka vuoden 1994 jälkeen kahdeksasta finaalista viisi on edennyt vähintään jatkoajalle. Kaikkinensa 22 finaalista peli on ollut 90 minuutin jälkeen tasan kahdeksan kertaa.
Mitaleille kiipesi siis Argentiina, Ranska, Kroatia, Mika, Pekka ja Timo. Ja pyhäksi kiipesi Messi hallitsemaan yhdessä Diego Armandon kanssa.
1. Mika, 253
2. Pekka, 239
3. Timo, 223
4. Esa, 222
5. Shadow, 220
6. Elias, 219
7. Anne, 216
8. Kaarina, 211
9. Päivi, 207
10. Simo, 205
11. Tero, 190
12. Teijo, 181
13. Riina, 162
14. Mitro, 159
15. Lotta, 132
15. Arto, 132
17. Saija, 102
Kuumin kiittää kaikkia osallistujia ja ennen kaikkea onnittele voittaja Mikaa, joka saa voittonsa merkiksi ripustaa toisen tähden logonsa ylle. Kommenttikenttään voi laittaa fiiliksiä ja tunnelmia. Mika varmaan on minuun yhteydessä lähiaikoina niin tiedetään mitä ollaan tällä kilpailulla saatu aikaiseksi. Palaan niissä merkeissä vielä lähiaikoina, muuten odotetaan puolitoista vuotta kunnes Saksanmaalta kajahtaa 2024. Auf wiedersehen!
ps. Savustusviikonlopun lonkerobrandit on vielä auki, joten joudun pidättäytymään lyömästä lukkoon minkälaisia frontside ollieita paljun juurelle kertyy.
Tässä vielä Leaderboardit molemmista taulukoista (yhteen taulukkoon mahtuu kymmenen pelaajaa):



Kiitos Timolle järkkäämisestä ja tarinoista. Tämä veikkaus toi taas mukavaa lisäväriä tähän MM-jalkapalloon.
Omaan suoritukseen olen ihan tyytyväinen, Mikan, Pekan ja Timon suoritukseen en niinkään 🙂
Onnittelut Mikalle voitosta. Tietäjä (voit Mika laittaa velhon hatun päähäsi) ja veikkaajat saatiin selvitettyä.
Kehitysidea seuraavaan kisaan: Pudotuspelivaiheessa tasapeli-arvauksien pisteenlaskun selkeyttäminen. En ole varma, miten nyt menee. Olisi hyvä, jos on arvannut tasapelin, niin saa tietyn verran pisteitä ja jos arvaa rankkaritkin, niin saa tietyn verran lisää. Joko ylimääräistä tai esim suhteella 90/10 (oikeasta arvauksesta 90% pisteistä ja jos rankkaritkin arvaa, niin vielä 10% pisteistä.
Katselin vähän tuota veikkaussovellusta. ”Olisi hyvä, jos on arvannut tasapelin, niin saa tietyn verran pisteitä ja jos arvaa rankkaritkin, niin saa tietyn verran lisää.” Tämä ymmärtääkseni toteutui. Eli ensimmäinen pistelasku tapahtui 90/120min kohdalla, jos se on tasan sai pisteet siitä (vähintään oikea maaliero) ja sitten rankkareissa sai lisäpisteitä 2/4/6 (voittaja/oikea maaliero/oikeat maalit).
Muuten tuota pistelaskua on hankala muokkailla. Ainoastaan pääsee muokkaamaan kuinka paljon mistäkin saa pisteitä, mutta ei niitä kohteita mistä pisteitä jaetaan.
Olen miettinyt maksullisen pohjan hankkimista. Se maksaisi parisenkymmentä taalaa, joten tällä porukalla se olisi ihan ok. Siinä olisi joitain lisätoimintoja, esimerkiksi pudotuspelien bonuspisteet, ottelun ensimmäisen maalin tehnyt joukkue, paras pelaaja jne.
Hyvä juttu. Minä vähän välttelin tasapelien arvaamista, mutta en kuitenkaan antanut tiedottomuuteni estää tasureiden veikkaamista. Olisinhan voinut kysyä tuota aiemminkin, mutta jäi kysymättä.
Tämä pohja riittää minulle, mutta jos hommaat maksullisen, niin olen mukana silti.
Onko lonkerobrandi valikoitunut? Onko pistetaulukko nyt lopullinen? 😉
Sanotaan näin, että koska meidän ero oli yksi piste ja tiettyyn suuntaan, pidän lonkerot ja brändit piilossa loppiaiseen saakka ?
?