Uni on tila, jossa tietoinen yhteys ulkomaailmaan on katkennut. Unen aikana aivojen aineenvaihdunta ja sähköinen toiminta ovat kuitenkin aktiivisia. Englannin pelaamisen katsominen on tila, jossa tietoista yhteyttä ulkomaailmaan on mahdoton luoda. Tunnelmaa kuvaa ehkä parhaiten lobotomian jälkeinen tila.

Mutta meidän pelimme sen sijaan pysyy freesinä ja jännänä. Tässä taas vihdoin päivitystä tilanteeseen, onhan toinen kierroskin jo ylittänyt puoli välin. Siitä tuleekin pieni varoituksen sana, kolmas kierros on jo ovella. Kupongit jaan viimeistään keskiviikkona ja palautus perjantaina 5.7. klo 12 mennessä. Voitte toki jo etukäteen valmistautua, varmistuneet puolivälieräparit ovat Espanja-Saksa ja Englanti-Sveitsi. Loput kaksi ratkeaa tänään ja huomenna.

Tilanne toisen kierroksen puolessa välissä on:

1. Pekka ja Cha Cha, 151p
3. Elias ja Tero, 142p
5. Timo, 139p
6. Teijo, 138p
7. Kaarina & Jamppa, 137p
8. Anne, 135p
9. Sanna ja Mika, 134p
11. Päivi, 133p
12. Kalle & Riikka, 126p
13. Shadow, 124p
14. Esa, 111p

Eli sijojen 3 ja 11 välissä on ainoastaan 9 pistettä. Todella jännittävissä tilanteissa ollaan, kenellä tahansa on vielä saumat nousta kärkeen.